Haku
Viitteet 1-1 / 1
Vauvan ja vanhemman välinen varhainen vuorovaikutus - Opas vanhemmille
(2024)
Vanhemmuus on ainutlaatuinen ihmissuhde, joka vallitsee kahden eri sukupolvea olevan ihmisen välillä. Vanhemmuus kuvataan inhimillistä kasvua ja kypsymistä tuottavana suhteena, joka rakentuu keskinäisen vuorovaikutuksen ja kiintymyksen varaan. Vauvan ja vanhemman välinen varhainen vuorovaikutus on tärkeä osa vanhemmuutta. Se vaikuttaa lapsen kehitykseen sekä sosiaalisiin suhteisiin läpi lapsen koko elämän. Varhainen vuorovaikutus on luonnollisen yhdessäolon vastavuoroisia tapahtumia, joissa vanhempi pyrkii tunnistamaan vauvan viestejä sekä vastaamaan niihin. Vauva puolestaan vastaa vanhemman tarjoamaan hoivaan.
Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen kuuluu neuvolan terveydenhoitajan työn keskeisimpiin tehtäviin. Varhainen vuorovaikutus alkaa kehittyä jo raskausaikana erilaisten äänien, liikkeiden, kosketusten ja tuoksujen avulla. Kun vauva on syntynyt, hän tunnistaa sikiöajalta edellä mainittuja asioita ja ne tuovat hänelle turvaa. Riittävän hyvä varhainen vuorovaikutus ei ole mitään erityisiä temppuja. Pysyvät ihmissuhteet ja tavallinen lapsiperheen arki, jossa tutuissa ja toistuvissa rutiineissa huolehditaan lapsen perustarpeista ja jossa osoitetaan hyväksyntää ja rakkautta sekä asetetaan turvallisia rajoja, on erinomainen perusta lapsen hyvälle kasvulle ja kehitykselle. Terveydenhoitajan tärkeä tehtävä on tukea vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä tarvittaessa pyrkiä parantamaan sen laatua.
Opinnäytetyö toteutettiin kehittämistyönä, jonka yhteistyökumppanina oli Pirkanmaan hyvinvointialueeseen kuuluva Hämeenkyrön neuvola. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta tukeva opas. Tavoitteena oli tehdä opas, jonka kautta vanhemmat saavat tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta, sekä vinkkejä varhaisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen ja toteuttamiseen oman vauvansa kanssa. Opinnäytetyön suunnitteluvaiheessa oppaan sisältö konkretisoitui. Opas oli luettavana neuvolan terveydenhoitajilla ja kymmenen terveydenhoitajaa vastasi oppaasta kerättyyn palautekyselyyn. Opasta muokattiin saadun palautteen perusteella. Valmis opas vastasi tavoitteita ja tarkoitusta. Jatkokehitysehdotuksena olisi tuottaa oppaasta sähköinen versio, jossa olisi materiaalia varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen keinoihin saatavilla videoiden muodossa....
Services County of Pirkanmaa. The purpose of the thesis was to produce a guide for supporting interaction between the baby and the parent. The goal was to make a guide, which would give parents knowledge and tips to strengthen and implement early...
Services County of Pirkanmaa. The purpose of the thesis was to produce a guide for supporting interaction between the baby and the parent. The goal was to make a guide, which would give parents knowledge and tips to strengthen and implement early...
